CASE Teollisuusalojen ammattiliitto ry
Hyvää jäsenpalvelua toimivien puheratkaisujen avulla.
Olemme tehneet Elena Solutions Oy:n kanssa pitkään yhteistyötä. He ovat toimittaneet meille kokonaisvaltaiset puheratkaisut eli puhelinkeskuksen ja mobiiliviestinnän liittymät, laitteet ja ylläpidon.

Toimivat puhelinjärjestelmät ovat liitollemme elintärkeät. Kuukauden aikana tulee työttömyyskassaan noin 4000 puhelua, jäsenpalveluihin noin 1500 puhelua ja edunvalvontaan noin 1000 puhelua.

Omat haasteensa tuovat puhelinkeskuksen huollot ja muutokset. Työt on tehtävä virka-ajan ulkopuolella esim. viikonloppuisin, sillä katkoksia puhelinpalveluun ei saa tulla.

Päivitysprojektit pitää suunnitella hyvissä ajoin etukäteen ottaen huomioon käyttäjien järjestelmäkoulutukset ja sisäiset tietoiskut. Viimeisin iso projektimme oli uusien puhelinnumeroiden käyttöönotto, sillä numerot päivitettiin myös painettuihin materiaaleihimme.
Hannu Weckman
Atk-vastaava / toimistonhoitaja
Teollisuusalojen ammattiliitto ry
Hyvää jäsenpalvelua toimivien puheratkaisujen avulla.
-Toimivat puhelinjärjestelmät ovat liitollemme elintärkeät. Kuukauden aikana tulee työttömyyskassaan noin 4000 puhelua, jäsenpalveluihin noin 1500 puhelua ja edunvalvontaan noin 1000 puhelua. - Lue lisää
Ventoniemi Oy
Liikennöintiyhtiön puhejärjestelmä uudistettiin.
-Halusimme päivittää vanhan puhejärjestelmämme kustannuksiltaan edullisempaan ja nykyaikaisempaan järjestelmään, johon myös mobiilit liitettiin mukaan. - Lue lisää
Turvatalo Tapiolan Yleishuolto Oy
Tekniikkaa saa mistä vain, mutta hyvää palvelua ei.
-Tuli tarve päivittää Alcatel-puhelinjärjestelmämme uudempaan, johon liitettiin lankapuhelimien lisäksi myös mobiilit. Meillä on Elena Solutions Oy:n kanssa leasingsopimus, joten tarvittaessa puhelinlaitteet vaihdetaan uudempiin. - Lue lisää
Arctia Shipping Oy
Jäänmurtajiin päivitettiin toimivat puheratkaisut.
-Käännyimme Elena Solutions Oy:n puoleen, sillä jäänmurtajiemme puheratkaisut oli päivitettävä toimiviksi. Käyttämämme puhelinvaihteet ja langattomat mobiilijärjestelmät olivat tulleet elinkaarensa loppuun: niihin ei saanut enää tukea tai varaosia. - Lue lisää